Perinnöt ja oikeudenmukaisuus

”Perintöjen verottaminen on väärin, koska se on useampaan kertaan verottamista. Onhan perinnöistä jo maksettu tulovero.”

Näkemys on yksinkertaisesti hassu. Ensinnäkin moni olisi varmasti valmis maksamaan omasta tulostaan kaksi, kolme tai vaikka neljä peräkkäistä 5% veroa kuin yhden 20% veron. Toiseksi, on ihan selvää että vaihdannassa on kaksinkertainen verotusta. Tuotteen tai palvelun myyjä ei vapaudu tuloverosta, vaikka ostaja on myös maksanut tuloveron.

Yllä olevaa argumenttia käyttävät eivät ole joko asiaa juuri miettineet tai sitten tarkoittavat että ”perintöjä ei tulisi verottaa, koska ne eivät ole kulutusta, jota oikeasti tulisi verottaa. Kulutus on hyvä mittari taloudelliselle eriarvoisuudella, ja sitä haluamme tasata. Verotetaan siis sitä mitä taloudesta ottaa, ei sitä mitä antaa.”

Tämä on argumenttina huomattavasti mielekkäämpi, mutta mieleeni tulee ainakin kolme vasta-argumenttia.

Perinnöt ja Kulutus

Ensinnäkin kulutuksen havaitseminen ihmisten välisessä kanssakäymisessä ei ole helppoa. On ihan hyvin mahdollista, että lahjat ja perinnöt eivät olekaan vastikkeettomia, vaan ne ovat maksua ”lahjansaajan” palveluksista, ja siten vaihdantana itseasiassa kulutusta. Koska kulutusta ja vastikkeetonta lahjaa on vaikea erottaa ihmisten välisessä kanssakäymisessä toisistaan, herää kysymys, mikä osuus kanssakäymisestä on pyyteetöntä ja mikä vaihdantaa?

Oikeudenmukaisuus vs Tehokkuus

Kulutuksen tasaaminen tuskin on ainoa kriteeri, jolla edes perintöveron vastustajat verotusta tarkastelevat. Jos se tosiaan olisi ainoa kriteeri, niin kulutuksen täydellinen tasaaminen kulutusveron avulla olisi heille varmaan ok?

Toinen kohtalaisen yleisesti hyväksytty kriteeri verotukselle on taloudellinen tehokkuus. Taloudellisella tehokkuudella voidaan tarkoittaa verotuksen vaikutusta kokonaiskulutukseen eli ”kakun” kokoon.  Olkoon tämä nyt yksinkertaistetusti tehokkuuden määritelmä. (Määritelmä on kuitenkin ongelmallinen: ”kakun” koko ei ole objektiivinen tehokkuuden määritelmä, ja toisaalta ”kakun” koko riippuu kuinka se jaetaan. Tässä Steve Randy Waldmanin hyvä blogisarja hyvinvointitaloustieteestä ja sen tieteellisyydestä)

Kulutuksen verottamisen nähdään aiheuttavan negatiivisia kannustinvaikutuksia työnteolle pienentäen siten potentiaalista kakun kokoa. Toisin sanoen verotuksessa joudutaan sovittamaan yhteen kaksi keskenään ristiriitaista tavoitetta, tulojen tasaaminen ja talouden koon kasvattaminen.

Kun tehokkuus hyväksytään verotuksen kriteeriksi, tulee perintöjenkin verottamisesta hyväksyttävää, mikäli perintöjen verottaminen on itse kulutusveroa tehokkaampi tapa kerätä varoja, joilla sitten tasataan kulutusta. Toisaalta perintöveron vastustaja voi vastustaa veroa sillä, että perintövero ei ole niin tehokas tapa kulutusta, kuin jokin toinen vero. Esimerkiksi Perheyritysten liitto on selvästi ottanut kannan, että perintövero on erityisen haitallinen ”kakun” koolle ja siksi poistettava. Tälle näkemykselle ei ole tutkimusnäyttöä ja logiikkakin on sen verta epäselvä, että vaikea on moista väitettä niellä. Pikemminkin näyttäisi siltä, että perintövero on paljon tehokkaampi kuin moni muu vero. (Tästä kenties lisää myöhemmissä kirjoituksissa.)

Huomaavainen perintöveron vastustaja voi tehdä tietenkin seuraavan huomautuksen: ”Entäs horisontaalinen oikeudenmukaisuus? Saman kulutustason omaavien yksilöiden pitää maksaa saman verran veroa, ja perintöjen verottaminen selvästi rikkoo tätä periaatetta. Epäitsekkäitä ihmisiä rankaistaan!”

Mikäli horisontaalinen oikeudenmukaisuus näin määriteltynä otetaan huomioon, perintöjen verottaminen tosiaan rikkoisi sitä. Mielenkiintoista kuitenkin on, että perintöveron vastustaja nostaa samalla horisontaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteeksi, jota kulutuksen tasaamisen (vertikaalisen oikeudenmukaisuuden) tai tehokkuuden periaatteet eivät voi ohittaa.

Mahdollisuuksien tasa-arvo

Lopputulemien tasaaminen verotuksen oikeudenmukaisuuden perustana on arvostus, josta voi olla eri mieltä, ja vahvasti olenkin. Vaihtoehtoinen ja ainakin omaan arvomaailmani sopivampi oikeudenmukaisuuskriteeri on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Mahdollisuuksien tasa-arvon kriteerin mukaan yksilöä tulee kompensoida niistä tekijöistä, jotka eivät ole yksilön kontrolloitavissa, kuten omat vanhemmat tai ylipäätään sattuma. Toisaalta yksilön tulee olla kuitenkin vastuussa asioista, joita hän voi kontrolloida, mistä kiistanalaisena esimerkkinä vaikkapa omat preferenssit. Ideana on siis tasata lopputulemia siltä osin kun ne eivät ole yksilön ansiota, mutta toisaalta jättää tilaa myös yksilön vastuulle. Luulen, että moni kansalainen on tältä osin valmis allekirjoittamaan mahdollisuuksien tasa-arvon tärkeyden.

Vaikka mahdollisuuksien tasa-arvon kriteeri jättää todella paljon tulkinnanvaraa sille, mikä on ihmisen oman kontrollin ulkopuolella ja mikä kontrolloitavissa, perintöjen ja lahjojen kohdalla tulkinnanvaraisuus on vähäinen. Ainakaan omia vanhempiaan ei voi valita! Koska lahjat ja perinnöt eivät ole niitä saavien yksilöiden ansiota (sillä muuten ne eivät olisi vastikkeettomia), on ne siten tasattava (toisaalta jos tapahtuu vaihdantaa, niin ne on verotettava kulutuksena). Lahjanantajat puolestaan toteuttavat vapaata tahtoaan tekemällä lahjoituksen, minkä vuoksi heille ei tule myöntää verovähennysoikeutta varallisuudensiirrosta.

Lopuksi:

Alexander Stubb sanoi STT:lle perintöverosta näin: ”Se on lähtökohtaisesti kateusvero, jonka dynaamiset vaikutukset talouteen ovat negatiiviset.”

Tottakai se on kateusvero, mutta mielestäni kateus on vain ikävänkuuluinen synonyymi sille, että ihmiset haluavat varallisuuden ja tulojen jakautuvan omien ansioiden, eikä sattuman mukaan.