Vielä kerran sukupolvenvaihdosten suosimisen turhuudesta

”Perintövero haittaa yritystoiminnan jatkuvuutta, sillä maksamiseksi varat joudutaan ottamaan yrityksestä, ja siten haittaa kansantalouden kasvua ja työllisyyttä.”

Tämähän on nyt se väite, jolla kerta toisensa jälkeen kritisoidaan perintöveroa. Koska tämä mielestäni virheellinen näkemys ei tunnu menevän pois muodista, tuon esille tämän näkemyksen heikkoudet vielä kerran. Pyrin nyt esittämään vielä selkeämmin, miksi nykyiselle verokannustimelle ei ole vahvoja perusteluita, ja miksi perintöjä ja lahjoja voidaan verottaa nykyistä huomattavasti kireämmin ilman, että siitä on haittaa kansantalouden toiminnalle.

Yrityksen omistaja, joka haluaa luovuttaa varallisuuttaan perilliselle, voi joko a) myydä yrityksen ja antaa myynnistä saadut rahat perilliselle tai b) lahjoittaa yrityksen sukupolvenvaihdoksena perilliselle. Nykyinen verojärjestelmä sisältää todella suuren kannustimen valita vaihtoehto b) huomattavasti kevyemmän verotuksen vuoksi. Tätä tilannetta yritin selvittää aikaisemmassa blogitekstissäni. 

Ensinnäkin vaihtoehto a):lle, eli yrityksen myymiselle, on vaikea löytää mitään yleisiä kansantaloudellisia haittavaikutuksia. Yritysten ostaminen ja myyminen on normaalia taloudellista toimintaa, ja väitteet yrityskauppojen haitallisuudesta kansantaloudelle olisivat erikoisia. Toki mm. Matti Vanhanen puhuu ”tytäryhtiötalouden” haitallisuudesta, mutta näille puheille ei ole oikein katetta tutkimuskirjallisuuden valossa. Monikansalliset yritykset pikemminkin näyttävät olevan johtamiskäytännöiltään ja tuottavuudeltaan parempia kuin perheyritykset, ja siten ”tytäryhtiötalous” näyttäisi olevan kasvua ajatellen pikemminkin parempi vaihtoehto. Julkisessa keskustelussa tätä vähälle huomiolle jäänyttä tutkimuksellista näkökulmaa on pyrkinyt ansiokkaasti tuomaan esille Mika Maliranta. (Malirannan ja Tarmo Valkosen kolumni tässä).

Lisäksi ei ole syytä miksi verotulojen pitäisi automaattisesti laskea, jos yritys myydään ulkomaiseen omistukseen. Käyttäähän yrityksen myyjä (tai hänen perillisensä) saamansa varallisuutensa johonkin, esimerkiksi sijoittaen ne parjattuihin ”tytäryhtiötalouden” yrityksiin, joista saadut pääomatulot ovat yhtälailla veronalaisia Suomessa. 

Jos yrityksen myymisellä ei ole haittavaikutuksia talouden toiminnalle, niin miksi verotuksen tulisi suosia sukupolvenvaihdoksia?

Tehdään oletus, että perintöverotus haittaa yritysten toimintaa sukupolvenvaihdostilanteissa (vaihtoehto b) likviditeettiongelmien vuoksi. Kuinka nämä potentiaaliset haitat kasvavat verotuksen muuttuessa suhteessa yrityksen myymiseen (a)? (Käytän nimitystä potentiaalinen haitta, koska haitat eivät välttämättä ole todellisia. Palaan tähän myöhemmin kirjoituksessa.)

Kun verokannustin sukupolvenvaihdokseen kasvaa, sukupolvenvaihdoksia tehdään entistä useammin yritysten myymisten sijaan. Mitä enemmän sukupolvenvaihdoksia tehdään sitä enemmän ja sukupolvenvaihdoksiin liittyy potentiaalisia haittoja (kuva alla). Kun huojennukset ovat tarpeeksi suuria, sukupolvenvaihdoksiin liittyvät potentiaaliset haitat pienenevät, sillä verorasitus laskee ja muuttuu lopulta mitättömän pieneksi suhteessa yrityksen kokoon. Siispä potentiaalisten haittojen kuvaaja on varmaan jokseenkin alla olevan kuvan mukainen.

Nykyisessä käytännössä verokannustin tehdä sukupolvenvaihdos myymisen sijaan on suuri, mutta huojennus ei ole täydellinen, joten (oletuksen mukaisia) potentiaalisia ongelmia yritysten toiminnalle voi olla.

Yritystoiminnan jatkuvuuteen liittyvät potentiaaliset haitat voitaisiin poistaa, joko antamalla täysi huojennus verotuksessa tai luopua perintöverosta ja siirtyä luovutusvoittoveroon, jossa vero maksettaisiin vasta kun yritys myytäisiin. Kolmas tapa poistaa lähes kaikki jatkuvuuteen liittyvät potentiaaliset ongelmat on nostaa sukupolvenvaihdokset verotuksellisesti samalle viivalle yrityksen myymisen kanssa säilyttäen perintöjen ja lahjojen verotus.

Ensimmäinen tapa, täydellinen yritysvarallisuuden huojentaminen rikkoo verotuksen neutraalisuuden periaatetta roimasti ja vääristää taloudellista toimintaa huomattavasti. Tällaiselle huojennukselle on vaikea nähdä mitään perusteluita.

Toinen, etenkin Perheyritysten liiton ajama tapa, on luopua perintöverosta ja siirtyä luovutusvoittoveroon. Tätä on syytä kritisoida kahdesta syystä. Ensinnäkin perintövero ja luovutusvoittovero eivät ole toisiaan poissulkevia. Arvostetun Mirrlees Reviewn (pdf) ehdotus on, että luovutusvoittoveroa tulee soveltaa huolimatta siitä, sovelletaanko varallisuudensiirroille veroa vai ei. Luovutusvoittoverolla kuuluu verottaa omistajalleen hallussapitoaikana muodostunutta arvonnousua, kun taas perintöverolla verotetaan varallisuuden siirtoja, mille voi olla suurta tilausta juuri oikeudenmukaisuudeen ja tehokkuuden näkökulmista.

Toiseksi, PTT:n selvityksen mukaisessa luovutusvoittoverossa sukupolvenvaihdokset nauttivat edelleen merkittävästä edusta myymiseen nähden: Sukupolvenvaihdoksessa yrityksen edellisen omistajan hallussapitoaikana syntynyt arvonnousu verotettaisiin vasta kun yritys myydän.  Euro tänään on enemmän kuin euro 10 vuoden päästä, joten tämä on veronkevennys sukupolvenvaihdoksen tekeville dynastioille. Tällaista etua ei muodostu, mikäli perinnönjättäjän aikana tapahtunut realisoimaton arvonnousu muutettaisiin korolliseksi verovelaksi sukupolvenvaihdoksen hetkellä. Tämä ei kuitenkaan ollut Perheyritysten liiton tai PTT:n lähtökohta.

Koska perintöjen ja lahjojen verottaminen on mielestäni tärkeää juuri oikeudenmukaisuuden ja tehokkuuden näkökulmista, on kolmas tapa ylivoimaisesti paras: verotetaan perintöjä ja lahjoja, mutta tuodaan sukupolvenvaihdokset yritysten myymisen kanssa samalle viivalle. Poistetaan siis sukupolvenvaihdoshuojennukset ja verotetaan perinnönjättäjän realisoimaton arvonnousu kun varallisuudensiirto tapahtuu (veroa ei tarvitsee maksaa heti, mutta verovelka on korollista.) 

Entä oletuksemme perintöveron haitallisuudesta yritysten jatkuvuudelle ja sitä kautta kansantaloudelle? Onko tämä oletus edes järkevä? Näkökulma on vähintäänkin puutteellinen. Ensinnäkin sukupolvenvaihdoksesta aiheutuvat verot voidaan maksaa ottamalla lainaa. Kannattava yritys saa toimivilta rahoitusmarkkinoilta kyllä lainaa, joten kannattavia investointeja ei ole järkevää jättää tekemättä edes yrityksen omistajan näkökulmasta. Toiseksi sukupolvenvaihdokset ovat yleensä pitkän suunnittelun tulos, joten verojen maksuun on aikaa kerätä tarvittavia varoja vuosikymmeniä ennen sukupolvenvaihdosta. Kannattavien yritysten tapauksissa sukupolvenvaihdoksista ei pitäisi siis olla juuri minkäänlaisia ongelmia

On myös esitetty, että yrityksille ei löydetä jatkajaa ilman huojennettuja sukupolvenvaihdoksia (esim. maatila). Tämä näkemys tuntuu erikoiselta. Jos yritykselle ei kerta kaikkiaan löydy ostajaa markkinoilta, tällainen yritys on varmasti kannattamaton ja markkina-arvo lienee silloin lähellä nollaa, jolloin huojennuksille ei liioin ole muutenkaan tarvetta. Olennainen seikka sukupolvenvaihdosten verottamisen kannalta onkin juuri PK-yritykset, sillä niiden markkina-arvon määrittäminen voi olla vaikeata. PK-yritysten arvostamisessa sukupolvenvaihdostilanteissa tulisi siten noudattaa erityistä tarkkuutta, jotta suurilta yli- tai aliarvostuksilta vältyttäisiin.

Lisäksi sanottakaan, että kannattamattomien yritysten jatkuvuutta ei perintöverotuksessa kannata tukea. Jos yrityksen toiminta loppuisi perintöveron vuoksi, sen toiminta ei ollut kovin kannattavaa muutenkaan. Jos se olisi kannattavaa ja kysyntää tuotteille todella olisi, mikä estäisi uuden yrityksen syntymistä kuolleen tilalle?

Lopuksi

Sukupolvenvaihdosten kevyempi verokohtelu kokonaisuudessaan toki tekee yrittämisestä kokonaisuudessa kevyempää, ja siten kannustaminen yrittämiseen voi olla positiivinen. Tämä kuitenkin on todella vääristävä ja tehoton tapa yrittämisen kannustamiseen. Paljon parempi tapa kannustaa yrittäjyyteen on alentaa esimerkiksi ansiotuloveroa tai yhteisöveroa.

Lisäksi perintöjen ja lahjojen verottamisella on potentiaalisesti negatiivinen vaikutus säästämiseen ja työntekoon. Säästämisen vaikutuksen suuruudesta on aikojen saatossa paljon kiistelty, mutta sen suuruutta on empiirisesti erityisen vaikea todentaa (kiinnostunut voi lukea hieman lisää kandistani).

Perintöjen ja lahjojen kautta saatava potentiaalinen verotuotto voi olla todella huomattava. Nykyinen 650 miljoona euroa on siis mahdollisuuksiin nähden hyvin vähän (Perintöjen uusi nousu).

Oma veroehdotukseni onkin seuraava:

1. Luovutusvoittoveroa sovelletaan kaikkiin varallisuuden siirtoihin niiden tapahtuessa, niin että perinnönjättäjän hallussapitoaikana syntynyttä arvonnousua ei verotuksessa voi välttää. (tarvittaessa korollinen verovelka).

2.  Perintö- ja lahjaverosta luovutaan, mutta perinnöt ja lahjat laitetaan ansiotuloveroasteikolle.

3. Ansiotuloveron verotonta ylärajaa nostetaan.

Tämä ehdotus koskisi tietenkin myös kiinteistöjen arvonnousuja, joita ei mielestäni pitäisi kohdella yhtään erilailla. Asuntoihin liittyvät lukkiutumisongelmat johtuvat pitkälti juuri verotuksen neutraalisuudesta poikkeamisesta ja yleisestä varainsiirtoverosta.

Perintöjen uusi nousu

Kuinka suuria perinnöt ja lahjat ovat suhteutettuna Suomen kansantalouden kokoon?

Mielenkiintoinen ja relevantti kysymys, johon ei tällä hetkellä valitettavasti taida olla vastausta. En ainakaan itse ole törmännyt yhteenkään tutkimukseen tai tilastoon, joka selvittäisi vuosittaisten perintöjen ja lahjojen määrää Suomessa. Toivottavasti lähivuosina saamme tähän jonkinlaisen vastauksen.

Luotettavan tiedon puuttuessa Suomen osalta, on nojauduttava maahan, josta tällaista tietoa löytyy. Suureen julkisuuteen noussut ekonomisti Thomas Piketty on tehnyt uraauurtavia laskelmia perintöjen ja lahjojen kehittymisestä Ranskassa pitkällä aikavälillä. Ranska on siitä poikkeuksellinen maa, että varallisuuden siirtoja koskevat tiedot ovat erityisen laadukkaat johtuen maan lainsäädännöstä, joka vaatii kaikki varallisuuden siirrot ilmoitettavaksi viranomaiselle. Pikettyn mukaan näyttää siltä, että tätä lakia olisi noudatettu kohtalaisen hyvin, erityisesti historiassa.

Piketty määrittelee kansantalouden perintövirraksi perintöjen ja lahjojen muodossa siirretyn varallisuuden markkina-arvon. Käsitteellisten ja empiiristen ongelmien vuoksi Piketty kuitenkin jättää tämän määritelmän ulkopuolelle epämuodolliset rahansiirrot ja luontoissuoritukset (engl. in-kind transfers), lukukausimaksut, koulutusinvestoinnit lapsiin, sekä muut ei verotettavat lahjat.

Vuosittainen perintövirta oli Ranskassa vuosina 1820-1913 noin 20-25% suhteessa kansantuloon, minkä jälkeen suhde tippui radikaalisti, ja 1950-1970 perintövirta oli enää noin 4-7% suhteessa kansantuloon. Viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana perintöjen merkitys on jälleen kasvanut ja perintöjen suhde kansantuloon on nyt noin 15%.

Figure 1: Inheritance flow – national income ratio, France 1820-2008 (Piketty 2011)

Tämä on jo yksistään merkittävä tieto! Käsitys siitä, että perintöjen merkitys nykymaailmassa on vähäinen, ei ainakaan Ranskan tapauksen näkökulmasta pidä paikkaansa. Kuinka hyvin Ranska sitten kuvaa tämänhetkistä Suomea, on jokseenkin arvoitus. Viime vuosikymmenten trendi on mitä todennäköisimmin ollut samanlainen kuin Ranskassa.

Lisää aiheesta voi lukea vaikkapa kandistani.  Tai no, ehkä sittenkin kannattaa lukea alkuperäisestä Pikettyn artikkelista.

Lähde

Piketty, Thomas, “On the Long-Run Evolution of Inheritance: France 1820-2050," Quarterly Journal of Economics, 2011, vol. 126(3), pp.1071-1131.