maanantai 30. kesäkuuta 2014

Perinnöt ja oikeudenmukaisuus

”Perintöjen verottaminen on väärin, koska se on useampaan kertaan verottamista. Onhan perinnöistä jo maksettu tulovero.”

Näkemys on yksinkertaisesti hassu. Ensinnäkin moni olisi varmasti valmis maksamaan omasta tulostaan kaksi, kolme tai vaikka neljä peräkkäistä 5% veroa kuin yhden 20% veron. Toiseksi, on ihan selvää että vaihdannassa on kaksinkertainen verotusta. Tuotteen tai palvelun myyjä ei vapaudu tuloverosta, vaikka ostaja on myös maksanut tuloveron.

Yllä olevaa argumenttia käyttävät eivät ole joko asiaa juuri miettineet tai sitten tarkoittavat että ”perintöjä ei tulisi verottaa, koska ne eivät ole kulutusta, jota oikeasti tulisi verottaa. Kulutus on hyvä mittari taloudelliselle eriarvoisuudella, ja sitä haluamme tasata. Verotetaan siis sitä mitä taloudesta ottaa, ei sitä mitä antaa.”

Tämä on argumenttina huomattavasti mielekkäämpi, mutta mieleeni tulee ainakin kolme vasta-argumenttia.

Perinnöt ja Kulutus

Ensinnäkin kulutuksen havaitseminen ihmisten välisessä kanssakäymisessä ei ole helppoa. On ihan hyvin mahdollista, että lahjat ja perinnöt eivät olekaan vastikkeettomia, vaan ne ovat maksua ”lahjansaajan” palveluksista, ja siten vaihdantana itseasiassa kulutusta. Koska kulutusta ja vastikkeetonta lahjaa on vaikea erottaa ihmisten välisessä kanssakäymisessä toisistaan, herää kysymys, mikä osuus kanssakäymisestä on pyyteetöntä ja mikä vaihdantaa?

Oikeudenmukaisuus vs Tehokkuus

Kulutuksen tasaaminen tuskin on ainoa kriteeri, jolla edes perintöveron vastustajat verotusta tarkastelevat. Jos se tosiaan olisi ainoa kriteeri, niin kulutuksen täydellinen tasaaminen kulutusveron avulla olisi heille varmaan ok?

Toinen kohtalaisen yleisesti hyväksytty kriteeri verotukselle on taloudellinen tehokkuus. Taloudellisella tehokkuudella voidaan tarkoittaa verotuksen vaikutusta kokonaiskulutukseen eli ”kakun” kokoon.  Olkoon tämä nyt yksinkertaistetusti tehokkuuden määritelmä. (Määritelmä on kuitenkin ongelmallinen: ”kakun” koko ei ole objektiivinen tehokkuuden määritelmä, ja toisaalta ”kakun” koko riippuu kuinka se jaetaan. Tässä Steve Randy Waldmanin hyvä blogisarja hyvinvointitaloustieteestä ja sen tieteellisyydestä)

Kulutuksen verottamisen nähdään aiheuttavan negatiivisia kannustinvaikutuksia työnteolle pienentäen siten potentiaalista kakun kokoa. Toisin sanoen verotuksessa joudutaan sovittamaan yhteen kaksi keskenään ristiriitaista tavoitetta, tulojen tasaaminen ja talouden koon kasvattaminen.

Kun tehokkuus hyväksytään verotuksen kriteeriksi, tulee perintöjenkin verottamisesta hyväksyttävää, mikäli perintöjen verottaminen on itse kulutusveroa tehokkaampi tapa kerätä varoja, joilla sitten tasataan kulutusta. Toisaalta perintöveron vastustaja voi vastustaa veroa sillä, että perintövero ei ole niin tehokas tapa kulutusta, kuin jokin toinen vero. Esimerkiksi Perheyritysten liitto on selvästi ottanut kannan, että perintövero on erityisen haitallinen ”kakun” koolle ja siksi poistettava. Tälle näkemykselle ei ole tutkimusnäyttöä ja logiikkakin on sen verta epäselvä, että vaikea on moista väitettä niellä. Pikemminkin näyttäisi siltä, että perintövero on paljon tehokkaampi kuin moni muu vero. (Tästä kenties lisää myöhemmissä kirjoituksissa.)

Huomaavainen perintöveron vastustaja voi tehdä tietenkin seuraavan huomautuksen: ”Entäs horisontaalinen oikeudenmukaisuus? Saman kulutustason omaavien yksilöiden pitää maksaa saman verran veroa, ja perintöjen verottaminen selvästi rikkoo tätä periaatetta. Epäitsekkäitä ihmisiä rankaistaan!”

Mikäli horisontaalinen oikeudenmukaisuus näin määriteltynä otetaan huomioon, perintöjen verottaminen tosiaan rikkoisi sitä. Mielenkiintoista kuitenkin on, että perintöveron vastustaja nostaa samalla horisontaalisen oikeudenmukaisuuden periaatteeksi, jota kulutuksen tasaamisen (vertikaalisen oikeudenmukaisuuden) tai tehokkuuden periaatteet eivät voi ohittaa.

Mahdollisuuksien tasa-arvo

Lopputulemien tasaaminen verotuksen oikeudenmukaisuuden perustana on arvostus, josta voi olla eri mieltä, ja vahvasti olenkin. Vaihtoehtoinen ja ainakin omaan arvomaailmani sopivampi oikeudenmukaisuuskriteeri on mahdollisuuksien tasa-arvo.

Mahdollisuuksien tasa-arvon kriteerin mukaan yksilöä tulee kompensoida niistä tekijöistä, jotka eivät ole yksilön kontrolloitavissa, kuten omat vanhemmat tai ylipäätään sattuma. Toisaalta yksilön tulee olla kuitenkin vastuussa asioista, joita hän voi kontrolloida, mistä kiistanalaisena esimerkkinä vaikkapa omat preferenssit. Ideana on siis tasata lopputulemia siltä osin kun ne eivät ole yksilön ansiota, mutta toisaalta jättää tilaa myös yksilön vastuulle. Luulen, että moni kansalainen on tältä osin valmis allekirjoittamaan mahdollisuuksien tasa-arvon tärkeyden.

Vaikka mahdollisuuksien tasa-arvon kriteeri jättää todella paljon tulkinnanvaraa sille, mikä on ihmisen oman kontrollin ulkopuolella ja mikä kontrolloitavissa, perintöjen ja lahjojen kohdalla tulkinnanvaraisuus on vähäinen. Ainakaan omia vanhempiaan ei voi valita! Koska lahjat ja perinnöt eivät ole niitä saavien yksilöiden ansiota (sillä muuten ne eivät olisi vastikkeettomia), on ne siten tasattava (toisaalta jos tapahtuu vaihdantaa, niin ne on verotettava kulutuksena). Lahjanantajat puolestaan toteuttavat vapaata tahtoaan tekemällä lahjoituksen, minkä vuoksi heille ei tule myöntää verovähennysoikeutta varallisuudensiirrosta.

Lopuksi:

Alexander Stubb sanoi STT:lle perintöverosta näin: ”Se on lähtökohtaisesti kateusvero, jonka dynaamiset vaikutukset talouteen ovat negatiiviset.”
Tottakai se on kateusvero, mutta mielestäni kateus on vain ikävänkuuluinen synonyymi sille, että ihmiset haluavat varallisuuden ja tulojen jakautuvan omien ansioiden, eikä sattuman mukaan.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Sukupolvenvaihdosten suosimiselle ei ole vahvoja perusteluja

Vastine Matti Vanhasen 18.6 Hesarin mielipideosaston kirjoitukseen.

Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen puolustaa perheyrityksiä ja niiden sukupolvenvaihdoksia (HS Mielipide 18.6.) vero-oikeuden professorin Heikki Niskakankaan kritiikiltä (HS Mielipide 14.6.). Vanhasen puolustus ontuu.

Vanhanen väittää Suomen pitkän ajan kasvun ja työllisyyden kärsivän ”tytäryhtiötalouden” suosimisesta. Mikä on tämä ”tytäryhtiötalous”, ja mihin perustuu näkemys kasvun ja työllisyyden kärsimisestä? Tällaisen väitteen todenperäisyyttä on syytä epäillä ilman vahvaa tutkimuksellista näyttöä, etenkin kun argumentin logiikka on hyvin epäselvä. Kuinka siis sukupolvenvaihdokset edistävät talouskasvua yritysten myymistä enemmän?

Mitä suosimiseen tulee, niin sukupolvenvaihdokset ovat todellinen suosimisen kohde. Yrityksen lahjoittaminen on verotuksellisesti huomattavasti edullisempaa kuin vaihtoehtoinen tapa myydä yritys ja lahjoittaa myymisestä saadut rahat. Tähän on kaksi syytä: luovutusvoittoverolta välttyminen johtuen perintö- ja lahjaverotuksessa tapahtuvasta varallisuuden hankintamenon uudelleenarvostuksesta, sekä ehdolliset sukupolvenvaihdoshuojennukset, jotka voivat laskea perintöveron jopa 2 prosenttiin yrityksen varallisuudesta. Poistamalla nämä edut, tulisivat yrityksen myyminen ja lahjoittaminen verotuksellisesti samalle viivalle. Tämä ei ole Vanhasen mainitsemaa painostusta, vaan pyrkimystä verotuksen neutraalisuuteen.

Kannattavalle yritykselle ostaja kyllä löytyy, Suomesta tai ulkomailta. Se, että yrityksen omistaja ei hyödy myynnistä niin paljon kuin huojennetusta sukupolvenvaihdoksesta, ei tee myymisestä kansantaloudellista ongelmaa.  

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Yrityksen myyminen vs lahjoittaminen

Julkisuudessa perintöveroa vastustetaan äänekkäimmin väitteellä, että perintöverotuksesta on haittaa sukupolvenvaihdoksen läpikäyville yrityksille, koska perintöveron maksamiseen tarvittava summa otetaan usein pois yrityksistä, jolloin näille yrityksille jää vähemmän rahaa investointeihin ja ihmisten työllistämiseen. Muun muassa PTT:n ekonomistin Pasi Holmin mielestä perintövero voitaisiin siksi korvata luovutusvoittoverolla.

Vaikka perintövero vähentäisikin sukupolvenvaihdoksen läpikäyneiden yritysten kasvua, se ei riitä perusteluksi perintöveron poistoon. Perintöverolle on mielestäni paljon hyviä perusteluita (joista lisää myöhemmissä postauksissa) ja sukupolvenvaihdosongelmat eivät riitä niitä kumoamaan. Pikemminkin sukupolvenvaihdoksista on muodostunut kansantaloudellinen ongelma juuri niiden saaman veroedun vuoksi. Tällä hetkellä yrityksen lahjoittaminen on mielettömän paljon edullisempi tapa siirtää varallisuutta perillisille kuin yrityksen myyminen ja lahjoituksen tekeminen rahassa. Tämä johtuu kahdesta syystä: nykyisestä perintöverokäytännöstä, jossa peritty varallisuus saa hankintamenoksi perintöverossa määritetyn arvon, ja toisaalta ehdollisista sukupolvenvaihdoshuojennuksista.

Käydään uudelleenarvostuksesta saatava hyöty läpi esimerkillä. Henkilö A on aikoinaan ostanut osuuden yrityksestä Y eurolla. Tänä päivänä osuuden markkina-arvo on X euroa. Nyt A haluaa luopua yrityksestä ja antaa yrityksen arvon verran bruttolahjoituksena henkilölle B. Oletetaan, että luovutusvoittovero on 30%, perintövero(lahjavero) 15% ja sukupolvenvaihdoshuojennuksia ei ole.

A voi myydä yrityksen ja antaa myynnistä saadut rahat B:lle. Myynistä A maksaa ensin 30% luovutusvoittoveron ja vastaanotetuista rahoista B maksaa 15% perintöveron. B saa nettona yrityksen myynnistä siis: (X-(X-Y)*0.3)*0.85 = (0.7X+0.3Y)*0.85 = 0.595X + 0.255Y.

Toinen vaihtoehto on, että A lahjoittaa yrityksen B:lle, josta B maksaa 15% perintöveron yrityksen käyvästä arvosta. B saa nettona siten 0.85X.

Jos Y=X eli yrityksen hankintahinta ja tämän hetkinen käypäarvo ovat samat, on B:n saama nettovarallisuus molemmissa vaihtoehdoissa sama. Jos Y=0 niin ylläolevilla veroprosenteilla yrityksen lahjoittaminen tarjoaa 25.5 %-yksikön verohyödyn. Siis mitä pienempi alkuperäinen hankintahinta on, sitä kannattavammaksi sukupolvenvaihdos tulee. Tähän kun lisätään sukupolvenvaihdoshuojennukset, joiden myötä perintöveroprosentti voi laskea alle kahden prosentin, niin kannustin valita sukupolvenvaihdos yritysten myymisen sijasta on valtaisa.

Perintöveron korvaaminen luovutusvoittoverolla osaltaan poistaisi tämän verokannustimen yritysten myynnin ja lahjoittamisen välillä.Toinen tapa tuoda mainitut vaihtoehdot samalle viivalle on poistaa hankintamenon uudelleenarvostusetu sekä sukupolvenvaihdoshuojennukset. (Luovutusvoittovero voitaisiin periä myös jo lahjoitustilanteessa, jolloin yrityksen arvonnousu realisoituisi verotuksessa.) Verokannustimien poiston myötä todennäköisesti myös suurin osa sukupolvenvaihdoksista poistuisi. Pidän tätä vaihtoehtoista tapaa huomattavasti parempana, sillä perintövero säilyisi.