”Perintöjen
verottaminen on väärin, koska se on useampaan kertaan verottamista. Onhan
perinnöistä jo maksettu tulovero.”
Näkemys
on yksinkertaisesti hassu. Ensinnäkin moni olisi varmasti valmis maksamaan omasta
tulostaan kaksi, kolme tai vaikka neljä peräkkäistä 5% veroa kuin yhden 20%
veron. Toiseksi, on ihan selvää että vaihdannassa on kaksinkertainen verotusta. Tuotteen tai palvelun myyjä ei vapaudu tuloverosta, vaikka ostaja on myös maksanut tuloveron.
Yllä
olevaa argumenttia käyttävät eivät ole joko asiaa juuri miettineet tai sitten tarkoittavat
että ”perintöjä ei tulisi verottaa, koska ne eivät ole kulutusta, jota oikeasti
tulisi verottaa. Kulutus on hyvä mittari taloudelliselle eriarvoisuudella, ja
sitä haluamme tasata. Verotetaan siis sitä mitä taloudesta ottaa, ei sitä mitä
antaa.”
Tämä
on argumenttina huomattavasti mielekkäämpi, mutta mieleeni tulee ainakin kolme
vasta-argumenttia.
Perinnöt
ja Kulutus
Ensinnäkin
kulutuksen havaitseminen ihmisten välisessä kanssakäymisessä ei ole helppoa. On
ihan hyvin mahdollista, että lahjat ja perinnöt eivät olekaan vastikkeettomia,
vaan ne ovat maksua ”lahjansaajan” palveluksista, ja siten vaihdantana itseasiassa
kulutusta. Koska kulutusta ja vastikkeetonta lahjaa on vaikea erottaa ihmisten
välisessä kanssakäymisessä toisistaan, herää kysymys, mikä osuus kanssakäymisestä
on pyyteetöntä ja mikä vaihdantaa?
Oikeudenmukaisuus
vs Tehokkuus
Kulutuksen tasaaminen tuskin on ainoa kriteeri, jolla edes perintöveron
vastustajat verotusta tarkastelevat. Jos se tosiaan olisi ainoa kriteeri, niin
kulutuksen täydellinen tasaaminen kulutusveron avulla olisi heille varmaan ok?
Toinen
kohtalaisen yleisesti hyväksytty kriteeri verotukselle on taloudellinen
tehokkuus. Taloudellisella tehokkuudella voidaan tarkoittaa verotuksen
vaikutusta kokonaiskulutukseen eli ”kakun” kokoon. Olkoon tämä nyt yksinkertaistetusti tehokkuuden
määritelmä. (Määritelmä on kuitenkin ongelmallinen: ”kakun” koko ei ole
objektiivinen tehokkuuden määritelmä, ja toisaalta ”kakun” koko riippuu kuinka
se jaetaan. Tässä Steve Randy Waldmanin hyvä blogisarja hyvinvointitaloustieteestä ja sen tieteellisyydestä)
Kulutuksen
verottamisen nähdään aiheuttavan negatiivisia kannustinvaikutuksia työnteolle pienentäen
siten potentiaalista kakun kokoa. Toisin sanoen verotuksessa joudutaan sovittamaan
yhteen kaksi keskenään ristiriitaista tavoitetta, tulojen tasaaminen ja talouden
koon kasvattaminen.
Kun
tehokkuus hyväksytään verotuksen kriteeriksi, tulee perintöjenkin
verottamisesta hyväksyttävää, mikäli perintöjen verottaminen on itse kulutusveroa
tehokkaampi tapa kerätä varoja, joilla sitten tasataan kulutusta. Toisaalta perintöveron
vastustaja voi vastustaa veroa sillä, että perintövero ei ole niin tehokas tapa
kulutusta, kuin jokin toinen vero. Esimerkiksi Perheyritysten liitto on selvästi
ottanut kannan, että perintövero on erityisen haitallinen ”kakun” koolle ja siksi
poistettava. Tälle näkemykselle ei ole tutkimusnäyttöä ja logiikkakin on sen
verta epäselvä, että vaikea on moista väitettä niellä. Pikemminkin näyttäisi
siltä, että perintövero on paljon tehokkaampi kuin moni muu vero. (Tästä
kenties lisää myöhemmissä kirjoituksissa.)
Huomaavainen
perintöveron vastustaja voi tehdä tietenkin seuraavan huomautuksen: ”Entäs
horisontaalinen oikeudenmukaisuus? Saman kulutustason omaavien yksilöiden pitää
maksaa saman verran veroa, ja perintöjen verottaminen selvästi rikkoo tätä
periaatetta. Epäitsekkäitä ihmisiä rankaistaan!”
Mikäli
horisontaalinen oikeudenmukaisuus näin määriteltynä otetaan huomioon,
perintöjen verottaminen tosiaan rikkoisi sitä. Mielenkiintoista kuitenkin on, että
perintöveron vastustaja nostaa samalla horisontaalisen oikeudenmukaisuuden
periaatteeksi, jota kulutuksen tasaamisen (vertikaalisen oikeudenmukaisuuden)
tai tehokkuuden periaatteet eivät voi ohittaa.
Mahdollisuuksien
tasa-arvo
Lopputulemien
tasaaminen verotuksen oikeudenmukaisuuden perustana on arvostus, josta voi olla
eri mieltä, ja vahvasti olenkin. Vaihtoehtoinen ja ainakin omaan arvomaailmani
sopivampi oikeudenmukaisuuskriteeri on mahdollisuuksien tasa-arvo.
Mahdollisuuksien
tasa-arvon kriteerin mukaan yksilöä tulee kompensoida niistä tekijöistä, jotka
eivät ole yksilön kontrolloitavissa, kuten omat vanhemmat tai ylipäätään sattuma.
Toisaalta yksilön tulee olla kuitenkin vastuussa asioista, joita hän voi
kontrolloida, mistä kiistanalaisena esimerkkinä vaikkapa omat preferenssit. Ideana
on siis tasata lopputulemia siltä osin kun ne eivät ole yksilön ansiota, mutta
toisaalta jättää tilaa myös yksilön vastuulle. Luulen, että moni kansalainen on
tältä osin valmis allekirjoittamaan mahdollisuuksien tasa-arvon tärkeyden.
Vaikka
mahdollisuuksien tasa-arvon kriteeri jättää todella paljon tulkinnanvaraa sille,
mikä on ihmisen oman kontrollin ulkopuolella ja mikä kontrolloitavissa, perintöjen
ja lahjojen kohdalla tulkinnanvaraisuus on vähäinen. Ainakaan omia vanhempiaan
ei voi valita! Koska lahjat ja perinnöt eivät ole niitä saavien yksilöiden
ansiota (sillä muuten ne eivät olisi vastikkeettomia), on ne siten tasattava
(toisaalta jos tapahtuu vaihdantaa, niin ne on verotettava kulutuksena).
Lahjanantajat puolestaan toteuttavat vapaata tahtoaan tekemällä lahjoituksen,
minkä vuoksi heille ei tule myöntää verovähennysoikeutta
varallisuudensiirrosta.
Lopuksi:
Alexander Stubb sanoi STT:lle perintöverosta näin: ”Se on lähtökohtaisesti kateusvero, jonka dynaamiset vaikutukset talouteen ovat negatiiviset.”
Tottakai se on kateusvero, mutta mielestäni kateus on vain ikävänkuuluinen synonyymi sille, että ihmiset haluavat varallisuuden ja tulojen jakautuvan omien ansioiden, eikä sattuman mukaan.