Se poisjäänyt argumentti

ETLAn Vesa Vihriälä  kritisoi argumentteja joiden mukaan Suomella ei ole kustannuskilpailukykyongelmaa. Vihriälä tosin jättää käsittelemättä keskeisen argumentin jonka esimerkiksi Palkansaajien tutkimuslaitoksen Pekka Sauramo (ja allekirjoittanutkin) on esittänyt: työn tulo-osuuden (reaalisten yksikkötyökustannusten) nousu ei kerro kilpailukyvyn tason olevan heikko. Jos työn tulo-osuus taantumaa edeltävällä jaksolla oli poikkeuksellisen matala, sen nousussa kohti normaalia ei pitäisi olla kansantaloudellisesti mitään hälyttävää. Kuten Sauramon artikkelista (kuvio 6) käy ilmi, EU-14 maihin verrattuna Suomen reaaliset yksikkötyökustannukset (funktionaalinen tulonjako) vuonna 2013 olivat vuosien 1970-2013 keskiarvotasolla. Vuodet 1998-2008 näyttäytyvät poikkeuksellisen alhaisen työn tulo-osuuden ajanjaksona.

Työn tulo-osuuden nousulle näyttäisi kuitenkin olevan luonnollinen selitys: pääomaintensiivisen tehdasteollisuuden BKT-osuuden pienentyminen. Sekä sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa että paperiteollisuudessa työn tulo-osuus on huomattavan matala. Näiden teollisuudenalojen hiipuminen/romahtaminen näkyy työn tulo-osuuden nousuna kansantalouden tasolla. Suhteellisten reaalisten yksikkötyökustannusten nousu on siis pikemminkin seuraus eikä syy.

Lähde: @Maliranta twitterissä

Ruotsinkin suhteelliset reaaliset yksikkötyökustannukset ovat nousseet tehdasteollisuuden osuuden pienentyessä? Onko Ruotsissa nyt suuri kustannuskilpailukykyongelma? Tuskinpa.

Pidemmän aikavälin kehitystä katsoessa saattaa mieleen juolahtaa, ettei suurin ongelmamme ehkä olekaan Vihriälän (,Vartiaisen, hallituksen...) painottama heikko vientimenestys ja tehdasteollisuuden tuhoutuneet työpaikat, vaan ne syntymättömät työpaikat palveluissa. Syynä saattaisi olla kotimaisen kysynnän romahtaminen, mikä puolestaan saattaisi olla seurausta kireästä finanssipolitiikasta (oppikirjan sekä 90-luvun laman oppien mukaisesti). Mutta tämähän on vaan spekulointia.

Lähde talouspolitiikan arviointineuvoston raportti